MAU!

maumaun blogi
ARKISTO
Kissamau.com
kissamau (a) kissamau.com

Monday, August 31st

MACK VICKERY - DRIVE IN


Oli karsea työrupeama heti alkuun. Pää aivan sekasin, ihan ekaa päivää töissä koko viikon ja vielä inventaario lauantaille. Hyi vittu, mää luulin ettei se lopu koskaan.

Vaan toki loppui ja pääsin hetkeksi taas vapaalle. Lauantaina oli taas huvilakauden päättäjäiset ja Vetokannaksen keskitys, jonka keskeltä evakoiduin tuonne naapurisaarelle. Jossa tosin on tuo meri lähempänä, joten niillä oli isommat pommitkin. Emmä vaan tajua, ei meillä täällä keskustan tuntumassa mitään huviloita ole.

Mutta käytin illan katselemalla kolvausta vierestä ja pitelemällä asioita käsissäni. Asennuskaljaakaan en juonut yhtä enempää, koska meinasi uni hiipiä silmäkulmaan työpäivän päätteeksi.

Sunnuntain sääennusteen näyttäessä hienolta, toi yksi poika tiedusteli, että josko lähdettäisiin sittenkin Alastaroon katsoon finaaleita. Minähän toki olen aina valmis partiolaiskissa. Mulla on maailman paras hyvänmielenpoikaystävä.

Hieno oli keli tosiaan. Kisat luisti sutjakasti, ainoastaan yksi pidempi siivouskatko. Mukava päivä kaikenkaikkiaan. Pikkusen meinasi nälkä ruveta kiukuttamaan, mutta FHRA:n ylihintaisella "race-makkaralla" siitäkin selvittiin. Ja taas opittiin se läksy, että jos TomTom kysyy, että haittaako jos osa reitistä on päällystämätöntä, niin pitäisi vastata, että haittaa. No, päästiin kuitenkin kotiin pienen metsätiekiertelyn jälkeen.



Päätin myös, että poistan mahdollisuuden kommentointiin, kun sitä kukaan ei koe kuitenkaan tarpeellisena. Paitsi spämmibotit, enkä jaksa siivota alati. Jos nyt kuitenkin jollakulla on asiaa, niin kissamau (ät) kissamau.com, ellei hällä ole tiedossa henkilökohtaisempia lähestymiskanavia.
kissamau on 08.31.09 @ 04:13 PM CST [link]


Monday, August 24th

KAY CEE JONES - SHORTNIN' BREAD ROCK


Kaivattiin katkeraa lomaltapaluupostausta. No, täältä pesee:

Ei kiinnosta, ei huvita, en halua.

Vituttaa oikeesti niin raakasti, että ei mulla ole sanoja kuvaamaan.
kissamau on 08.24.09 @ 05:14 PM CST [link]


Sunday, August 16th

SONIC YOUTH - SACRED TRICKSTER


Syksyinen olo.

Pimeässä matkustusta, kylmässä autossa nukkumista, kalsea tuuli. Aurinko kuitenkin jaksoi vielä polttaa naaman. Saippua ja karkea pesukinnas tuntui taivaalliselta reissussa rähjääntyneellä iholla. Erinomaisen mukava reissu, vaikka ne pullot taas meni toisaalle.



Tiesittekö, että Harjavallalla on omituinen bandidoskeskittymä? Ja sen keskittymän vierestä löytyy yksi Suomen kauneimmista järvimaisemista. Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskukselta, missä oli myös varsin miellyttävä kipristyä pariksi tunniksi lantikan takapenkille katselemaan unisin silmin pihlajapuiden marjaisia oksia ilta-auringossa ja kuunnella uupuneen kuskin kuorsausta.
kissamau on 08.16.09 @ 05:11 PM CST [link]


Tuesday, August 11th

KENT WESTBERRY - POPCORN AND CANDY BARS


Lisäsin tässä kesällä RSS-lukijaani tällaisen osoitteen. Ja kuukauden ajan palannut tuijottamaan yhtä kuvaa, joka tuotti mulle puolen tunnin "eivittu!"-huutonaurukohtauksen ensinäkemällä.

Eikä se lakkaa huvittamasta.

Olkaa hyvät:


kissamau on 08.11.09 @ 01:58 PM CST [link]


Sunday, August 9th

MELROSE - MVP


Tokela on Jumala!

Jatkan aamulla, nyt nukkumaan.

Lis. Noniin!

Korvat on tukossa ja leuka hymykrampissa, mutta kyllä vaan oli Perkeleen hieno veto, vaikka paikka nyt oli mitä oli. Piti käyä oikeen käestä pitäen kiittämässä laulajapoikaa. Tanssia olisin voinut mielelläni enemmältikin, ikävä kyllä ei mahtunut.



Tossapa pikku maistinki, jos joku ei ole tuota elävänä kokenut. Vähän vanha vilimi, mutta tulipahan kaiholla muisteltua taas tuotakin paikkaa, yksi vanhoista kantakuppiloistani. Joita Jyväskylän kokoisesta paikasta löytyi peräti kolme, enää on jäljellä näistä ainoastaan yksi. Ensimmäinen, mutta sielläkin on vaihtunut omistussuhteet lukemattomia kertoja, asiakaskunta oli kokenut jo varmaan viidennen täydellisen sukupolvenvaihdoksen, eikä tiskin takaa kuulunut edellisellä käynnillä iloista "missäs helvetissä sää olet ollut"-tervehdystä, joku ventovieras siellä hääräsi.

No, niin se maailma muuttuu.
kissamau on 08.09.09 @ 01:52 AM CST [link]


Saturday, August 8th

JONATHAN RICHMAN -ABDUL & CLEOPATRA


Eilinen meni Kauhajoella. Älyttömän hienosti menikin. Ysin puolelle ja kirkkaasti. 9,83. Ei aivan riittänyt kossupulloihin, mutta ei ne kyllä kovin kauas jääneet.


kissamau on 08.08.09 @ 04:42 PM CST [link]


Friday, August 7th

IGGY POP - SIXTEEN




Täydellinen pikku itsetunnonkohotusmekko päällä kohti kangaskauppaa tieni käy.

Lis. Paitsi, että en kangasta ostanut. Hiplasin yhtä ihastuttavaa Laura Ashleyta, joka oli alennuksessa, mutta en sitten osannut päättää riiteleekö pienet siniset ruusut liikaa isojen punaisten pionien kanssa. Mutta juustoa ostin, kovaa kypsää lammasjuustoa nimeltään Ossau Iraty ja tositosi nuorta Kolibrieta. Ihania molemmat, mitä kerkesin heti palatessani niitä nirppiä. Juustokauppiaani ei petä mua, meillä on varsin toimiva symbioosi, olenhan heille yksi toimittaja.
kissamau on 08.07.09 @ 01:12 PM CST [link]


Thursday, August 6th

THOMAS MITCHELL - I'M A WISE OLE CAT


Tässä muutaman kilsan ruumiinkulttuurista palautuessa, edelleen jälkilämpöä hohkaten ajattelin kertoa vasta itseni manikyroituani, että ehdottomasti parasta mitä marketeilla on tarjota tämän syksyn uutuuksista on Mavalan kolmen kynsilakan setti. Ja nimenomaan paratiisinsinisenä. Tai itse luonnehtisin muodikkaan maalaisromanttisena sävyjä mustikkamaidoksi.



Toimi paremmin niin, että tummaa oli myös vaalean alla, mutta siitä tulee niin armoton keko lakkaa tohon kärkeen, ettei se kuivu koskaan. Tai ainakaan tarpeeksi nopeasti mulle.

Kyllä mä ehkä käyn hakemassa vielä sen vaaleanpunaisenkin setin. Mukana tullut brosyyri lupaili muitakin värejä, että niitä odotellessa.
kissamau on 08.06.09 @ 11:35 PM CST [link]


Tuesday, August 4th

SKINNY JIM & THE WILDCATS - RED FAT CAT




Terveiset Jyväskylän Rallimetropolista! Hienoimpiin hetkiin kuului ajaa perjantai-iltana kaupungille yhdelle ja tienposket oli täynnä vilkuttavia ihmisiä. Mieli teki kovin tervehtiä heitä takaisin kuninkaallisin vilkutuksin, mutta emmä sit kehdannut. Yhtään en kyllä osaa sanoa ketä siinä ympärillä ajoi, pari niistä sai kuitenkin ihan tajuttomat aploodit. Tai sit se olin minä, ei voi tietää.

Vanha Uskollinen tuli kuntoon. Uskomattoman rikki se olikin. Itse osallistuin nyppimällä talvirenkaat. Auton alla olevat talvirenkaat. Ei meinaan inahtanutkaan pultit näillä lihaksilla. Ei vaikka seisoin rengasraudan päällä ja hypin. Ei mitään. Joten nypin ne mihin pääsin käsiksi ja sitten aina siirsin autoa. Ja tunsin itseni valtavan hölmöksi. Toki sitä mietin, että entäpä jos tulee rengasrikko. On mulla tunkki ja vararengas ja rengasrauta, mutta enhän mä niillä mitään tee, ilmeisesti.

Muuta antia oli 75-vuotissyndet, ikkunoidenpesu, risu- sekä halkosavotointi, lenkkeily ja "antiikin" ostelu. Varsin edulliset projektit, täysin kelpo verhoilua vajaa nojatuoli ja tommonen kansanhuollonvihreä pikkupöytä, 80€. Just ne mitä mä olin etsinyt.

Että sillai.
kissamau on 08.04.09 @ 07:11 PM CST [link]