JIM - HAAMUTIIMI
Olipahan paska päivä.
Tai alkoi jo eilen, kun astranpaska alkoi kuulostaa hämmentävällä tavalla hiihtokilpailulta. Tiedättehän te sen jatkuvan vellikellon kalkkeen ja jänisräikän rällätyksen. Kukaan ei toki huutanut kannustushuutoja, mutta muuten äänimaailma oli melko sama. Myös ilmeni hämmentävää nykimistä ja kiihtymättömyyttä.
No, pakko oli tänä aamuna töihin mennä, joten reippahasti vaan autonkyytiin. Sama efekti.
Seuraavaksi käytin aikaani tuottaen talolle miinusta. Kaikki muut tuoteryhmät meni melko hyvin, ikävä kyllä kokonaisinventaarioero kaikista juustoista oli 1300 ja risat päälle. Saatana, ei mitään hajua mistä mahtaa johtua ja ensi viikko meneekin sitten noita selvitellessä.
Mut joo, kaikki saatiin tehtyä ajallaan. Mikä on omituista, oltiin jopa valmiita pari tuntia etuajassa, mutta keksittiin sitten väkisin tekemistä.
Kotia kohti lähdettiin ja viisi kilsaa mä pääsinkin, kunnes astranpaska päätti kieltäytyä kulkemasta. Ihanata. Siinä sit tienposkessa soitin läpi kaikki kolme ihmistä, jotka keksin. Onneksi yksi näistä kolmesta sattui olemaan myös inventoimassa ja asuu vielä hyvin lähellä mua, joten hän sitten pysähtyi mut ottamaan kyytiin.
Käytiin hakemassa hinausköysi ja vedettiin astranpaska kotipihaan. Missä sitten naapurinukko tuli kyselemään, että onko auto rikki ja haluanko mä että hän korjaa sen. Tossa on naapuritalossa korjaamo ja jos sieltä löytyy sopiva jakohihna, niin mä pääsen töihin maanantaiaamuna omalla autolla. Ja jos ei ole, niin pääsen kuitenkin tuon työtoverini kyydissä.
Minusta on ihanaa, kun maailmassa on vielä muutama ihminen, jotka on valmiita pyyteettömästi auttamaan <3
kissamau on 02.16.08 @ 08:48 PM CST [link]
