11/29/2009: "THE VALKYRIANS - I DON'T WANNA GO HOME"
Ei pitänyt lähteä mihinkään. Odottelin kotona kun Herra "Emmä ainakaan mihinkään baariin mee!" olisi soittanut ja halunnut lupaamani kyydin kotiin. No, olikin puolen yön aikaan tapahtunut nimenmuutos ja Herra "Lähe Royaliin, lähe nyt!" soitti. Mullapa oli meikit naamassa ja ajattelin, että mua varmasti olisi seuraavana aamuna suututtanut, että olin jättänyt väliin yhden Suomen suurimmista suosikeistani.
Joten tuli käytyä katsomassa jo toisen kerran tälle syksyä Valkyriansseja. Olihan se, varsin mainio.
Lisäksi otin pari kuvaa. Koska ei tosiaan odotellessa parempaakaan tekemistä ollut kuin tällätä ihtiään.