MAU!

maumaun blogi
ARKISTO
Kissamau.com
kissamau (a) kissamau.com

Home » Archives » November 2009 » BUNNY PAUL - SWEET TALK

11/09/2009: "BUNNY PAUL - SWEET TALK"


Kiitos Johanna!



Esitin toiveen villaisista sukista. Joten Tallinnasta saapui tuliaisina ihanaiset kissusukat. Ehtaa villaa, äärimmäistä lämpöä. Ja juuri oikeaan aikaan, omakutomiin ilmestyi reikä kantapäähän. Olen harkinnut ottaa työn alle hahtuvaharjoitukset. Pitää googletella miten hitossa semmoisen villahöytyväkasan muka saa neuleeksi. Kaikki muut kaupan kivan väriset langat kun on jotain sekoitteita, eikä ne ole lainkaan sama asia kuin oikeen kunnon villa.

Postilaatikossani odotti myös shampoolähetys. Masentavaa oli, että Lush on vaihtanut paketintäytteen synteettiseen. Ennen siellä oli popkornia mitä ei saanut syödä.



Keltainen Godiva oli ennestään, jumalaisen ihana tuoksu, sisältää hoitsikkaa. Mistä syystä piti saada rinnalle sininen Seanik perusshampoo, missä on merisuolaa ja levää. Lisäksi päätin kokeilla tuota punaista, New on nimi ja lupaa estää hiustenputoamista, mistä aika ajoin kärsin. Sulkasadosta.

Noi kiinteät shampoot kestää ikuisuuksia ja ne on käteviä kuljetella mukanaan.